Auton vaihdelaatikko ei ole vieläkään saapunut korjaamolle. Eli näinköhän saan sen huomennakaan pois? Vitutus alkaa jo olla aika vahva! Korjaamopäälliköltäkin alkaa herua sympatioita, mutta ei se paljoa lämmitä.

Ja sitten tuo mies. Sekin ottaa pattiin ja rankasti. Mie en jaksa enää sen valitusta ja narinaa, että mikään ei ole hyvin. Eipä miulle tällä lomalla edes kerry yhtä päivää, jolloin olisi saanut olla yksin. Ei paljoa ole omia harrastuksia saanut puuhailtua, pari korua ja kirja puoleenväliin, siinä kolmen viikon saldo.

Ihan oikeasti, voisiko joskus olla tyytyväinen siihen mitä on? Tai millaiset odotukset hänellä mahtoi olla? Täällä ei ollut hyvä, ei mitään tekemistä kuulema. Miulla ei sitä ongelmaa ole. Itsestä se on kiinni, miten ajan saa käytettyä. Oma vika!!!

Tänään siivosin lisää. Pesin olkkarin ikkunat.

Oli kiva käydä työmaalla. Oikeastaan kaipaan sinne jo. Pariloitu possunleike kasviksilla. Olin aika ähky, mutta pienen luontopolun kävelytin muksuilla.

Katoin Twighlightin. Ihan ok. En jaksa enää uskoa rakkauden voimaan.

Ruisleipää pari palaa iltapalaksi. Suolakurkkua on mennyt monen päivänä.

Pitäisi mennä tiskaamaan ja leipomaan sämpyjä.

Pitää miettiä, meenkö huomenna mökille vai annanko isännän mököttää siellä yksin.

Illalla vanhempainilta.