Eilen tehtiin pieni lenkki aamusta pojun kanssa. Sitten rupesi satamaan kovemmin ja piti palata kotiin.

Vein terveyskeskukseen kyytilapun ensi keskiviikosta ja varasin taksin.

Sitten oli se keskustelu. Kaikki ok, haluavat jutella kuitenkin miehen kanssa. Oikeastaan se raju riita elokuussa oli helpotus, pitkään oli menty kohti räjähdyspistettä. Oli kuin ukkosen uhka painanut ohimoita ja jyskyttänyt takaraivossa. Kun räjähdys tulee, takasin ei ole paluuta ja on pakko lähteä kohti uutta. Parempaa, puhtampaa...

Kuitenkin perhe on tärkein. Ja se halutaan pitää koossa. Aina ei ehdi sanoa, että rakastaa, ei tule sanottua. Näkyyhän se välittäminen pienissä arkipäivän asioissa. Kaikesta selvitään. Meillä on vain tämä yksi elämä.

Pojulla oli tanssitreeni. Mielivät jätskiä. Ajattelin itsekin syödä, mutta kuorin ensin suklaat nassuun ja jäätelössä en päässyt edes puolenväliin kun tökkäsi ja syötin isännälle. Ennen olisi mennyt toinenkin perään...

Illan ja yön tuuli rajusti, tuulee vieläkin.

Kävin salilla. Tänään sai treenata ihan yksin. Kokeilin vatsalautaa, nyt meni 10 -10- 7. Kohta alkaa löytyä vatsalihaksiaNauruVanhoihin lantiofarkkuihin kaivoin vyön...

Töihin. Huomenna aamu. Torstaina lähden aamusta mökille. Haudat syyskuntoon, kesäkukkien raivaus...Kasvihuone. Talvenalus hommia. Lauantaina sitten iltaan suoraan mökiltä.