Tiistai- iltana huomasin itsestäni, että jännitin. Sorruin lakuihinOtsan rypistysEi nyt pussitolkulla, mutta muutama kumminkin. Iltapala puoli yhdeksän ja sitten petiin.

Heräsin jo ennen kellonsoittoa. Perillä oltiin täsmällisesti. Sitten huoneisiin ja sairaalavaatteet. Ja sitten odotellaan ja odotellaan. Kahdeltatoista lähtö alakertaan. Valmistelut. Yllätys oli, että oli niin taitava nukutuslääkäri, ettei spinaalin laitto sattunut yhtään.

Salissa paleli. Leikkaussalillassa meni 2,5 tuntia. Leikkaava lääkäri oli sellainen about 25- vuotias pojankloppiNauruKait se oli ennenkin leikannut...

Heräämöön kolmen jälkeen. Paleli ja särki päätä. Mittasivat verensokerin ja se oli vain 3.7. Glukoositippa. Helpotti.

Takaisin osastolle. Ihanaa, ruokaa, kello oli jo viisi. Mutta jalat ei kanna. Piti laittaa katetrikin. Ei vielä seitsemältäkään. Sitten miut kärrättiin toiselle osastolle yöksi.

Joskun yhdeksän jälkeen jalat alkoi pitää. Särkylääkecocktail nukutti. Aamulla aamupalan jälkeen kotiin.

Päivä meni telkkaria katsoessa. Tulostimen asensin uudelleen. Kipulääkettä säännöllisesti. Isännän kanssa kävin kaupasta viikonlopun ostokset. Autolla, matkaa n. 200 metriä. Ei pystynyt kävelemään...

Ruuan tein esivalmistellen pikkuhiljaa pitkin päivää. Siinä se. Ketjumalleja mietin. Koruiluja, korviksia voisi tehdä. Järki ei oikein luista. Ei mene jakeluun.

Illalla jalkaa alkoi kutittaa niin, että meinasin tulla hulluksi. Onneksi tänä iltana saa mennä pesulle.

Pojut yritän hakea kotiin tänään. Rauhallisesti pitää olla...

Eilenkin söin vähän karkkia. Paska juttu, ei ollut edes hyvää, muta nyt pitää lopettaa, koska tiedän miten helposti mopo miulta karkaa käsistä....Kait se sitten oli jotain lohdun etsimistä kurjalle ololle...

Saikkua 4.11 asti...